torstai 30. kesäkuuta 2022

Kesäkuun lukuhelmet

Nyt on kesäkuisen kirja-arvostelun aika! Sain tässä kuussa viimein luettua loppuun kirjan, joka oli minulla työn alla jo hetken aikaa. Tästä teoksesta nauttivat varmasti niin lapset kuin aikuisetkin. Lukuelämykseni nimittäin oli tällainen:
Tove Jansson: Muumilaakso juhlii
Muumilaaksossa on ollut paljon aihetta juhlaan. Tosin muumien elämänasenteella juhlia voi mitä tahansa, milloin tahansa. Niin on paljon hauskempaa! Sen kunniaksi on koottu myös tämä ihana muumikirja.
 
Muumilaakso juhlii sisältää kirjat Muumipappa ja meri sekä Muumilaakson marraskuu – molemmissa kirjoissa tietysti myös juhlitaan. Majakkasaarella vietetään kalastajan syntymäpäivää, marraskuisen Muumitalon isäntäväki on poissa kotoa ja vieraat juhlivat keskenään. Lisäksi mukana on lumoavan kaunis, huikea kuvakertomus Kuka lohduttaisi Nyytiä? Se kuljettaa yksinäistä ja pelokasta Nyytiä maisemasta ja seikkailusta toiseen lohduttamaan pientä Tuittu-tyttöä. Sen jälkeen tarinassa tapahtuu vielä yksi käänne ja sitten "juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää. Nyt lohdutamme toisiamme, emme milloinkaan pelkää!"

Muumilaakso juhlii -kirjasarjan kolmas osa on sisällöltä juhlaa muumifaneille. Hilpeään juhlarallatteluun teokset eivät perustu, sillä Janssonin tuotannosta nämä ovat syvällisimmästä, vakavimmasta ja parhaimmasta päästä.

Muumipappa ja meri kertoo vaikuttavasti päätöksestä, lähtemisestä ja tuntemattomaan heittäytymisestä. Se on seikkailua, selviytymistä ja itsensä tutkimista. Sanoisin Muumipappa ja meri -kirjaa tarinaksi, jonka tulkinta ja tunteminen muuttuu vuosien saatossa.

Kuka lohduttaisi Nyytiä? on kuvakirjamainen riimirunotarina, joka on samanaikaisesti sekä surumielinen ja että tavallaan jotenkin hauska. Koukeroinen käsiala ja värikäs kuvitus luovat kontrastin surumieliselle tekstille.

Viimeinen romaani Muumilaakson marraskuu, joka muuten oli oikeastikin Janssonin viimeinen varsinainen muumikirja, on varsinkin alkupuolen kerronnaltaan vaikuttava. Se on vakava ja mietteliäs romaani. Janssonin lämmin kerronta tekee kirjasta lohdullisen lukukokemuksen.

Olen aina ollut sitä mieltä, että aikuinen lukija saa muumikirjoista vähintään yhtä lumoavan lukukokemuksen kuin lapsi. Ainakin itse tulen olemaan ikuinen muumifani! 3½/5

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Myöhäinen nimpparilahja

Kävin sunnuntaina hakemassa tätini luota myöhäisen nimpparilahjan, joka oli tällainen ihanuus:
Juomapullon takapuolella on kätevä mitta-asteikko:
Tämä juomapullo on ihan minun väriseni ja niin suloinen! ❤

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Juhannus takana

Lempijuhlapyhäni juhannus on tältä vuodelta takana! Sitä vietettiin helteisessä säässä suurimmassa osassa Suomea. Koska itsekin olin pääosin ulkona, en juuri muistanut kameran olemassa oloa. Kokosin alle kuitenkin joitain kuvia tämänvuotisesta juhannuksen vietostani.

Tänä juhannuksena katsoin hieman tv:tä ja pari sarjaa suoratoistopalveluista sekä luin...:
...join kohtuullisesti alkoholia...:
...ihastelin kaunista lippuamme, vaikkei se juuri tuulessa liehunutkaan...:
...sain hyvän mielen muutamista kukista...:
...ja annoin itselleni luvan herkutella juhannuksen kunniaksi:
Vietitkö itse juhannuksen maalla, mökillä vai kaupungissa?

torstai 23. kesäkuuta 2022

Tekemistä sadepäiviin

Mieleeni juolahti, että voisin tehdä blogitekstin siitä, mitä voi tehdä sisällä, kun ulkona sataa – vaikka tänään onkin pilvinen poutasää. Kokosin alle muutamia ideoita sekä kotona että muissa sisätiloissa toteutettavaksi. Aloitan kotioloista:
 
Lukeminen. Lukeminen on mukavaa ajanvietettä, lukee sitten sisätiloissa sohvannurkassa tai ulkona vaikka riippumatossa.
 
Ristikkojen ja sudokujen täyttäminen. Ellei lukeminen ole sinua varten, voit myös esim. täyttää ristikoita tai sudokuja. Niissä saa vierähtämään yllättävän paljon aikaa!

Siivoaminen. Itse siivoan usein sadepäivinä. Mieluummin pyyhin pölyt ja pesen kylppärin sade- kuin poutasäällä.
 
Elokuvien ja/tai sarjojen katsominen. Sadepäivä on ihana syy kaivautua sohvalle torkkupeiton alle vaikka popparikulho kädessä katsomaan elokuvia, sarjoja tai molempia!
 
Laiskottelu. Sadepäivänä on myös ihan hyväksyttävää olla tekemättä mitään. Voi ottaa vaikka päikkärit, jos siltä tuntuu!
Sitten muissa sisätiloissa toteutettaviin sadesään tekemisiin:
 
Kirppiskierros. Minulla on tapana kierrellä paikallisilla kirppiksillä varsinkin juuri sateisina päivinä.
 
Kahvihetki. Sadepäivänä voi myös mennä vaikka paikalliseen kahvilaan juomaan kupin kuumaa ja nauttimaan herkuista.
 
Liikunta. Liikuntaa voi harrastaa myös sisätiloissa. Jotkut käyvät kuntosalilla, jotkut pelaavat pallopelejä, jotkut uivat. Löydät varmasti oman liikuntamuotosi!
 
Käynti elokuvissa, museossa tms. Sadepäivä on ihana syy mennä elokuviin ja kiertelemään erilaisia museoita! :)

Kyläily. Kyläily on aina ihanaa ajanvietettä! :)

Tuleeko sinulle mieleen jotain muuta, mitä sadepäivinä voisi tehdä?

tiistai 21. kesäkuuta 2022

10 kesäsuosikkia

Törmäsin Susannen blogissa 10 kesäsuosikkia -aiheiseen tekstiin. Päätin varastaa aiheen itselleni. Itse asiassa taidan tehdä tästä oman sarjansa! Jossain vaiheessa syksyä siis tulee 10 syyssuosikkia -blogiteksti. Nyt kuitenkin 10 kesäsuosikkini pariin!

1. Lämpö. Vihaan helteitä, mutta n. 20°:n lämpötila on juuri sopiva.

2. Grilliherkut. Lämpiminä kesäiltoina on ihan parasta viettää aikaa ulkona oman grillin herkullisista antimista nauttien! :)

3. Uiminen. Minulla on tämänvuotinen talviturkki vielä heittämättä. Viimeistään ensi kuussa on pakko käydässä uimassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Uiminen on kivaa, vaikken enää olekaan samanlainen vesipeto kuin lapsena.

4. Kesäkukat. Rakastan kesäkukkia! ❤ Lempikesäkukakseni on noussut pioni, mutta rakastan myös mm. petunioita ja pelargonioita. Kuulun myös siihen joukkoon, jonka mielestä lupiini on kaunis haitallisuudestaan huolimatta.

5. Jäätelö. Mitä olisikaan kesä ilman jäätelöä!
6. Juhannus. Minulle kesän kohokohta on juhannus. Rakastan sitä juhlapyhää! Onneksi se on jo parin päivän päässä. :)

7.  Luonto. Suomen luonto toki on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Kesäisessä maisemassa rakastan eniten vehreyttä ja kauniita vesistöjä.

8. Pyöräily. Kesäiset pyöräretket ovat ihania. Käyn mielelläni pyöräilemässä iltaisin, sillä varsinkaan hellepäivinä silloin ei ole enää tuskaisen kuuma.
 
9. Kesäpukeutuminen. Tässä asiassa parasta on helppous! :D Ei tarvita kerrospukeutumista, vaan monesti riittää maksimekko ja sandaalit tai toppi ja farkkusortsit.

10. Puutarha. Kerrostalossa asuessani haaveilin omasta puutarhasta.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Uusin kirjaostos

Käydessäni alkuviikosta Cittarissa katseeni osui kirjojen alennusmyyntikoriin. Hetken aikaa koria tutkittuani päätin kotiuttaa erään dekkarin. Kyse on tästä kirjasta:
Karin Slaughter on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Tämä Will Trent -sarja on myös aina todella mukaansa tempaava eikä yllätyksiltäkään vältytä.

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Lempimekkoni

Tänään ajattelin palauttaa eetteriin sarjan, joka on ollut tauolla jopa 7 v! Tämä koskee lempivaatteita ja -asusteita. Ensimmäisenä esittelyyn pääsevät lempimekkoni. Aloitan uusimmasta:
Ostin tämän korallinpunaisen mekon keväällä Vaasan Vilasta.

Sitten ovat vuorossa maksimekot:
Tämän maksimekon sain eräältä tutulta.
Tämän maksimekon löysin aikoinaan paikallisesta muotiliikkeestä.
Tämän maksimekon ostin Kroatiassa rantamekoksi.
Minulla on myös musta maksimekko! Sen osti äitini Lidlistä.

Viimeisenä esittelen vielä lempijuhlamekkoni:
Ostin tämän valkoisen pitsimekon paikallisesta muotiliikkeestä.

Aiemmat lempivaatteiden esittelyt takkien osalta on nähtävillä täältä, huppareiden ja neuleiden osalta täältä sekä housujen osalta täältä.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Toteutuneita haaveita

Pitkästä aikaa on tiedossa kooste toteutuneista haaveista! Tämä on itse asiassa ollut jo kauan yhtenä blogitekstiaiheena, mutta on sitten aina jostain syystä jäänyt tekemättä. Tässä tulee siis kooste toteutuneista haaveista:

"Ole kasvissyöjä viikon. Tämä olisi itse asiassa ihan mahdollistakin toteuttaa; en nimittäin syö enää kauheasti lihaa – ainakaan punaista. Olen tietoisesti vähentänyt lihansyöntiä. Ehkä olen jossain elämäni vaiheessa jättänyt lihan kokonaan muiden syötäväksi."
Tämä on toteutunut itse asiassa jo monta kertaa! Kotona en juurikaan valmista liharuokia, mutta kodin ulkopuolella kyllä syön niitä. Olen listannut kasvissyöntikokeilun tähän haaveilutekstiin.
 
"Leivo kakku. Haluaisin leipoa joko piimä- tai juustokakun alusta asti itse."
Leivoin isälleni Pätkis-juustokakun isänpäivälahjaksi parisen vuotta sitten. Resepti on julkaistu tässä tekstissä. Leivontahaave taas on listattu tähän tekstiin.
"Opettele venäjää. Yksi niistä kielistä, joita haluaisin osata, on venäjä."
Olen opiskellut itsenäisesti jonkin verran venäjää. Mitenkään hyvä tai edes keskiverto en siinä todellakaan ole. Tähän pitää tulevaisuudessa panostaa enemmän! Tästä kielihaaveesta olen kertonut tässä blogitekstissä.

"Kokeile sushia. Kyllä, pakko tunnustaa: en ole vielä koskaan maistanut sushia!"
Maistoin pari kuukautta sitten vanhempieni tekemiä susheja. Ne olivat hyvän makuisia! Uudesta makuelämyshaaveesta kerroin tässä tekstissä.

Aiemmista toteutuneista haaveista voi lukea täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Kesälauantain asu

Nyt on kesäkuun ensimmäisen asukuvan aika! Suuntasin eilen hermoratahierontaan tämän näköisenä:
t-paita Halpa-Halli, mekko H&M, trikoot Cittari

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Kesän ensimmäinen amppeli

Äitini kävi puolestani hakemassa amppelin, joka löysi paikkansa etupihalta. Amppeli, jossa on siniviuhkoja ja petunioita, näyttää tältä:

torstai 9. kesäkuuta 2022

Pieniä kesälomasuunnitelmia

Tänä vuonna kesälomani on edelliskesästä poikkeava siinä, että nyt lomailen palkattomana pari viikkoa. Toisen viikon aion viettää joko ihan vain kotosalla Edi seuranani tai sitten keksin poikaystäväni kanssa jotain yhteistä tekemistä. Toisella viikolla aion taas suunnata parhaan ystäväni luo Vaasaan.
Vaasan-matka sisältää todennäköisesti niin uimista kuin retkeilyäkin, olemme nimittäin ystäväni kanssa molemmat luontoihmisiä! Jos kuitenkin tuolloin heinäkuun loppupuolella näyttää siltä, että sää ei suosi, keksimme jotain muuta tekemistä, joka mitä luultavimmin on ainakin ostoksilla käymistä ja kaupoissa kiertelyä. :D

Palaan asiaan ehkä vielä lähempänä loma-ajankohtaa.

Millaisia kesälomasuunnitelmia teillä on?

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Kukkaloistoa takapihallani

Onnea on oma takapiha ja sen kauniit kukat! Takapihallani kasvaa niin orvokkeja, kulleroa, kuunliljaa, särkynyttäsydäntä, kevätesikkoa kuin narsissiakin. Tässä niistä parhaat kuvat aloittaen kuunliljasta:

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Nostalgian havinaa

Äiti laittoi minulle viime viikolla kuvan vanhasta keinutuolistani. Keskiviikkona vanhempani toivat sen ullakoltaan tänne kotiini. Keinutuoli on tällainen:
Keinutuoli on niin söpö! ❤ Vai mitä mieltä te olette?

torstai 2. kesäkuuta 2022

Kotitöiden suosikit ja inhokit

Olen tehnyt aiemminkin suosikit ja inhokit -listauksia, mutten vielä koskaan kotitöiden osalta. Niinpä ajattelin tänään kertoa viisi lempikotityötäni ja vastaavasti viisi kotityötä, jotka delegoisin muille, jos olisi mahdollisuus. Aloitan suosikeista:

1. Pyykinpesu. Rakastan pyykin pesemistä! Mikään ei ole niin ihanaa kuin puhtaiden pyykkien viikkaus ja laittaminen vaatekaappiin. Kesä on siitä kiva, että pyykit saa ripustaa ulos kuivumaan. :)
 
2. Imurointi. Taidan olla hieman outo siinä mielessä, että pidän imuroinnista. :D Imuroin joka viikko.
 
3. Tiskaaminen. Tiskaamisesta on tullut yksi lempikotitöistäni vuosien varrella. Minulla ei ole ollut lainkaan tiskikonetta sen jälkeen, kun muutin pois lapsuudenkodistani.
 
4. Kodin järjesteleminen. Järjestän kotiani päivittäin: Laitan lehdet heti ne selattuani lehtikeräykseen, noukin ruokapöydältä ruoanmurut, pöyhin sohvatyynyt yms. Kotini pitää olla järjestyksessä, muuten suurin piirtein sekoan. :D

5. Ruoanlaitto. Rakastan kokkaamista! Teen hyvää ruokaa, vaikka itse sanonkin. :D Lapsuudenkodissa en laittanut ruokaa, vaan vastuullani oli leipominen. Muuttaessani pois kotoa aloin kokata entistä enemmän. Vuosien varrella minusta on tullut hyvä ruoanlaittaja.
Sitten niihin inhokkeihin:

1. Lattioiden pesu. Tätä hommaa vihaan! Tosin rivariin muuttaminen helpotti tilannetta siinä mielessä, että mattoja ei enää tarvitse raahata erikseen ulos, vaan ne voi vain heittää takapihalle.

2. Ikkunoiden pesu. Toinen iki-inhokkini kotitöiden saralla on ikkunoiden pesu. Onneksi niitä ei tarvitse pestä kuin kaksi kertaa vuodessa. :D

3. Kylppärin ja vessan pesu. Inhoan myös kylppärin ja vessan pesua. Se on jotenkin niin vastenmielistä puuhaa. :D

4. Pölyjen pyyhkiminen. Myöskään pölyjen pyyhkiminen ei ole koskaan kuulunut lempikotitöihini.

5. Uunin peseminen. Jostain syystä en pidä uunin pesemisestä. Teen sen kuitenkin säännöllisin väliajoin.

Löytyykö samoja inhokkeja ja/tai suosikkeja?

Aiemmat suosikit ja inhokit -listaukset voi halutessaan lukea täältä, täältä ja täältä.