tiistai 30. marraskuuta 2021

Marraskuu: luetut kirjat

Nyt on tullut aika kertoa tämän kuun lukuelämyksestä! Se oli tällainen helmi:
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu
Hiostavan kuumana syyspäivänä amerikkalainen miesopettaja astuu yleiseen vessaan Sofian Kansallisen kulttuuripatsaan alakerrassa Bulgariassa. Siellä hän tapaa Mitkon, nuoren ja karismaattisen katujen kasvatin, sekä ostaa tältä seksiä. Seuraavien kuukausien aikana hän palaa Mitkon luo jatkuvasti uudelleen, ja heidän suhteensa tiivistyy aina vain intiimimmäksi ja vaarallisemmaksi.

Kaipuun ja tuskan ristipaineissa kaukaisen vieraan pitää kohdata ahdistava historiansa: aiemmat kokemukset halusta, lapsuus ja varhaisnuoruus Yhdysvaltojen eteläosissa, joissa homous sulki ihmisen ulkopuolelle. Menneisyydellä on hämmentäviä yhtymäkohtia uuteen kotimaahan, jonka kauneus ja murheellinen kääntöpuoli avautuvat uudella tavalla hänen tutustuessaan Mitkoon, osattomaan ja hyväksikäytettyyn, mutta lujatahtoiseen luonnonlapseen.

Kaikki mikä sinulle kuuluu on kipeä kuvaus pakahduttavasta kaipuusta sekä miehestä, joka etsii itseään vieraassa maassa ja törmää kaikkialla menneisyytensä kahleisiin. Se on myös runollinen kertomus amerikkalaisen opettajan odysseiasta Bulgarian pääkaupungissa ja seksuaalisen identiteettinsä kapeilla kujilla. Romaani on valittu kirjallisuuden historian kaikkien aikojen 12 eroottisimman kirjan joukkoon. Se on myös ollut ehdolla monen palkinnon saajaksi.
 
Teoksessa on kolme osaa: Mitko, Hauta ja Vitsaus. Kertoja eli opettaja kohtaa Mitkon ja kirjan jännite kantaa heidän suhteensa ympärillä. Matkan varrella kertoja pudottelee täydentäviä palasia. Rakenne toimii loistavasti – kaikkea ei kerrota, mutta juuri sopivasti, jotta lukija voi täydentää sitä.
 
Pidin kirjassa runollisuuden lisäksi tekstin välissä olevista bulgariankielisistä lauseista. Ne olivat kiinnostavia ja kuvasivat vieraaseen maahan muuton yhtä puolta. Lisäksi ne toivat mukavasti vaihtelua. Lauseet ylipäätään olivat todella pitkiä! Se ei kuitenkaan haittaa, sillä Greenwell on taitava kirjoittamaan.

Sitä en tiedä, onko kirja vuosisadan homoromaani. Se ei myöskään ole perinteinen rakkausromaani. Mielestäni Kaikki mikä sinulle kuuluu on kertomus identiteetistä ja sen pirstaloitumisesta, häpeästä ja juurettomuudesta, toivosta sekä ihmisen tarpeesta ja kyvystä rakastaa ennen kaikkea itseään.
 
Kaikki mikä sinulle kuuluu on erinomainen kirja ja suosittelen sitä lämpimästi. 4/5

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Kodin jouluvalotunnelmaa

Viimein täällä on ripustettu jouluvalot! Kävinkin ostamassa parit jouluvalot olkkariin ja makkariin. Olen esitellyt ne tässä blogitekstissä. Aloitan valotunnelmoinnin makkarista:
Jatketaan sitten ruokailutilan kautta keittiöön:
Keittiöstä siirrytään olkkariin:
Viimeisenä vuorossa on eteisen jouluvalo:
Joko olette itse ripustaneet jouluvalot?

torstai 25. marraskuuta 2021

Kynttilänvaloa uudessa lyhdyssä

Esittelin teille sunnuntaina uusia ostoksiani, joihin kuuluu myös lyhty. Ihastuin siihen itse niin paljon, että päätin sunnuntai-iltapäivän hämärtyessä laittaa sen sisään kynttilän palamaan. :D Tässä muutama otos kynttilänvalosta:

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Remonttihaaveita

Halusin tulla paljastamaan teillekin muutaman remonttihaaveen. Vaikka tämä ostamani asunto onkin pääosin toimiva, on muutama asia, jotka haluan jossain vaiheessa muuttaa. Suurin niistä on sauna, josta olenkin jo laittanut remontti-ilmoituksen taloyhtiön hallituksen päätettäväksi. Remontti meni läpi, joten se käynnistynee viimeistään helmikuussa.

Saunan lisäksi kylppäri kokee muodonmuutoksen. Olen jo ostanut sinne uuden pesualtaan kaappeineen ja vesilukkoineen sekä uuden peilikaapin. Ne asennetaan luultavasti saunaremontin yhteydessä.
Jossain vaiheessa myös maalautan mm. kuvassa näkyvät keittiön kaapinovet valkoisiksi. Tuo puunsävy on todella kiva, mutta se ei oikein sovi yhteen keittiön vaaleiden marmoripintojen kanssa. :D Samat puunsävyiset kaapit ovat myös eteisessä vaatenaulakon yläpuolella, mutten ole ihan varma, maalautanko niitä.

Minulla on suunnitelmia myös takapihan varalle! Haluaisin sinne jossain vaiheessa terassin. Sekin vaatii taloyhtiön luvan, mutta uskon sen menevän läpi, sillä ainakin seinänaapurillani on terassi.

Tällaisia ovat siis remonttihaaveeni. :) Miltä kuulostaa? :)

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Sekalaisia ostoksia ja kylkiäisenä saatu kangaskassi

Nyt ajattelin esitellä muutamia ostoksia, joita olen tehnyt viime ja tällä viikolla. Aloitan vartalovoista, jonka tilasin itselleni Dermosilin verkkosivuilta samalla, kun ostin yhden joululahjan. Vartalovoi on minulle jo entuudestaan tuttu ja näyttää tältä:
Kävin taas toissa päivänä paikallisessa taideliikkeessä – tällä kertaa hakemassa akryylivärejä. Kokoelma näyttää tältä:
Sain maaliostosten kylkiäisenä kangaskassin, jossa sain kannettua ne kotiin. Kassi on tällainen:
Sitten vielä tämänpäiväisiin ostoksiin! Paikallisesta sekatavarakaupasta lähtivät mukaan lyhty etupihalle...:
...jouluisen sohvatyynyn...:
...ja jouluvalot ikkunaan:
Nämä jouluvalot ja aiemmin esittelemäni lyhty ovat myös joululahjoja, sillä valot maksoi äitini ja lyhdyn isäni.

lauantai 20. marraskuuta 2021

Yllä mustavalkoista

Tänään on asukuvan vuoro! Esittelen nimittäin asukokonaisuuden, joka oli ylläni viime sunnuntaina isänpäivää juhliessani, tällä viikolla parina päivänä töissä ja keskiviikkona suunnatessani suoraan töistä hermoratahierontaan:
paita H&M, neulebolero KappAhl, farkut paikall. muotiliike

torstai 18. marraskuuta 2021

Äidiltä saatu lahja

Kävin sunnuntaina vanhempieni luona viettämässä isänpäivää. Äiti antoi minulle lahjan, joka oli jälkikäteen saatu tupari- ja synttärilahja sekä oikeastaan myös etukäteen saatu joululahja. :D Se on tällainen ihanuus:

tiistai 16. marraskuuta 2021

Elokuva-arvostelu: Syke-elokuva: Hätätila

Kerroin viikonloppuna, että kävin ystäväni kanssa katsomassa Syke-elokuvan. Nyt on arvostelun aika! Elokuvassa seikkailevat saman nimisestä sarjasta tutuksi tulleet henkilöt. Trailerin näet tästä.

Rooleissa:
Elokuvan pääosassa on Iiris, jota näyttelee loistava Iina Kuustonen. Hänen miesystävänsä roolissa nähdään Riku Nieminen. Iiriksen Niilo-poikaa näyttelee Noa Tola. Muissa rooleissa nähdään mm. Leena Pöysti, Lena Meriläinen, Antti Luusuaniemi ja Tiina Lymi.

Juoni lyhyesti:
Iiris yrittää toipua vaikeasta erostaan Artturiin, jota tähdittää Juha-Tapio Arola. Iiris tapaa yllättäen kiinnostavan ja lohdutusta tarjoavan Antonin, jota näyttelee Riku Nieminen. Suhde ei pääse etenemään alkua pidemmälle, sillä Iiriksen poika Niilo sairastuu yhtäkkiä.

Niilo tarvitsisi vain pienen operaation, mutta pojan päästyä leikkaussaliin sairaala joutuu verkkohyökkäyksen kohteeksi. Sähköt katkeavat, hengityskoneet pysähtyvät ja pääsy potilastietoihin on estetty. Hoitajien pitää priorisoida, kenen henki on arvokkain. Käynnistyy trilleri, jossa juostaan aikaa ja mahdottomaksi käyviä olosuhteita vastaan.
Huippusuosittu Syke-sarja on pyörinyt jo 10 tuotantokauden verran tv:ssä, ensin Ylellä ja sitten Nelosella. Kaltaisiani sarjaan suhteen luoneita katsojia meno voi kiinnostaa, mutta elokuva tuskin houkuttaa uusia katsojia. Enkä sitä oikeastaan suosittelekaan kuin meille sarjaa katsoneille, sillä olen melko varma, että elokuvasta ei ymmärrä mitään. Henkilöhahmot eivät välttämättä avaudu heille niin hyvin. Tämä johtuu varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että hahmoja ei esitellä mitenkään.

Sarjaa kymmeniä jaksoja luotsanneen Toni Laineen ohjaama ja konseptin keksimän Petja Peltomaan kirjoittama kokopitkä elokuva ei ole niin hyvä kuin sarja, jonka muodossa homma on toiminut paljon paremmin, kun ihmisille on voitu antaa sekä aikaa että tekemistä.
 
Oli elokuvassa hyvääkin: Jarkko Niemi oli palannut ikisuosikkini Petteri Holopaisen rooliin! :D Sivuosassa nähtiin itsemurhaa yrittäneen eläinlääkärin roolissa aina yhtä loistava konkarinäyttelijä Martti Suosalo. Nämä kaksi myös vastasivat elokuvan hauskimmista repliikeistä.

Syke-elokuva antoi mielestäni myös realistisen kuvan siitä, mitä sairaalamaailmassa tapahtuu mahdollisen kyperhyökkayksen johdosta.
 
Mitenkään erityisen helmi elokuva ei ollut. Kuitenkin näin sarjan fanina se lunasti odotukseni. 3/5
 
Kerron vielä sen verran kuvituksesta, että koska tällä kertaa ystäväni tilasi liput, minun piti hyödyntää kuvituksessa internetiä. Tämän arvostelun kuvana on hyödynnetty Kotkan leffat -nimistä kotisivua.

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Eilisen illanvieton asu

Kerroin eilen suuntaavani ystäväni luo illanviettoon. Kävimme syömässä ja sen jälkeen elokuvissa. Ylläni oli tämän näköinen asukokonaisuus:
paita saatu, farkut paikall. muotiliike
kengät Kookenkä
 
Teen katsomastamme Syke-elokuvasta arvostelun ensi viikolla.

lauantai 13. marraskuuta 2021

Aamupäivän asu ja elokuvaillan hiustyyli

Tulin hetki sitten parturista, jossa vierähti pari tuntia. Suuntasin sinne tämän näköisenä:
paita Cubus, huivi saatu, farkut paikall. muotiliike

Uusi hiustyyli on väriltään sama kuin viimeksi:
Otsikko vihjaisikin jo, että minulla on tänään tiedossa elokuvailta! Suuntaan piakkoin Poriin, jossa vietän laatuaikaa ystävän kanssa käymällä syömässä ja elokuvissa. Aiomme vilkaista Syke-elokuvan. Teen siitä arvostelun ensi viikolla.

torstai 11. marraskuuta 2021

Paluu pyhäinpäivän tunnelmiin

Lauantaina oli pyhäinpäivä. Sen kunniaksi sytytin kynttilöitä palamaan niin etupihalle kuin sisällekin. Nyt ajattelin jakaa parhaat loimut kanssanne. Tässä siis tulevat parhaat kuvat kynttilöiden luomasta tunnelmasta:

maanantai 8. marraskuuta 2021

Vielä yksi tuparilahja ja almanakka ensi vuodelle

Juhlin vielä pyhäinpäivänäkin yhdistettyjä synttäreitä ja tupareita. :D Nyt esittelenkin vielä yhden tuparilahjan, jonka antoi tätini. Kyse on näin suloisesta jääkaappimagneetista:
Esittelen tässä samassa tekstissä myös ensi vuodelle ostamani almanakan. Se on tämän näköinen:
Joko te olette hankkineet almanakan vuodelle 2022?

lauantai 6. marraskuuta 2021

Taidejuttuja

Tänään on vuorossa taidejuttuja! Ennen kuin esittelen uusimman sekatekniikalla tekemäni työn, valokeilaan pääsee uusi taulunpohja, jonka kävin hakemassa paikallisesta taideliikkeestä. Suurehko pohja on tällainen:
Uusin taideteos on tällä kertaa hieman erilainen. ;) Se näyttää tältä:

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Atooppisen ihon pelastajat

Matalampi lämpötila ja kuiva huoneilma aiheuttavat meille atoopikoille sen, että pitää ottaa käyttöön järeämmät aseet! Marssinkin perjantaina apteekkiin noutamaan pari voidetta, joista toinen on tarkoitettu käsille ja toinen koko vartalolle. Molemmat ovat minulle entuudestaan tuttuja, ja toisen olenkin esitellyt täällä blogissa pariinkin otteeseen. Kyse on tällaisista voiteista:
Canodermiä on saatavilla myös tuubissa. Mm. käsille tarkoitettu Elocon on vahva kortisonivoide, joten sitä saa vain reseptillä.

maanantai 1. marraskuuta 2021

Esittelyssä loput tupari- ja synttärilahjat

Lupasin keskiviikkoisessa synttäritekstissä esitellä loput lahjat myöhemmin. Nyt on sen aika! Jaoin nämäkin eri kategorioihin selaamista helpottaakseni.

Ajanviete:
Ruoka:
Sisustus:
Asusteet:

Liikunta:
Kauneus: