perjantai 24. marraskuuta 2017

Kokeilussa Lumenen nestemäinen poskipuna

Olen aina jostain syystä hieman vältellyt poskipunaa. Kuitenkin kun näin jossain lehdessä näytteen Lumenen nestemäisestä poskipunasta, otin sen talteen odottamaan kokeiluvuoroaan. Nyt kun olen käyttänyt tuotetta reilun viikon, ajattelin, että olisi aika tehdä siitä arvio. Poskipunanäyte oli avaamattomana tämän näköinen:
Pohjoista lähdevettä, kirkastavaa lakkaa ja valoa heijastavia sävypigmenttejä sisältävä nestemäinen poskipuna tuntui levittämisen jälkeen kevyeltä kasvoissa. Kaikille ihotyypeille sopiva tuote myös kosteutti ihanasti. Vaikka ensin säikähdin punertavaa sävyä, se laantui sen verran, ettei häirinnyt enää jatkossa. Poskipunassa oli myös tällaista hajusteherkkää miellyttävä tuoksu.

Pidän valtavasti Lumenen tuotteista, joten tämäkään ei tuottanut pettymystä. Luulen kuitenkin, että ihan perinteinen poskipuna voisi olla enemmän minun juttuni. 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)