sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Vielä vähän synttäreistä

Täytin toissa päivänä 29 vuotta, mutta synttäreitäni on tavalla tai toisella vietetty koko viikonloppu. :D Tänään ajattelin kertoa vielä hieman synttäreistäni jakamalla uuden piirakkareseptin sekä esittelemällä eilisen asukuvan ja loput synttärilahjat.

Aloitetaan piirakasta, joka ulkonäöltään ehkä hieman epäonnistui:
Tämän reseptin löysi oikeastaan äitini Kotikokin sivuilta. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin puolukoita ja piimää, mutta korvasin ne karpaloilla ja kermaviilillä. Piirakkaan tarvitaan siis:
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 3–4 dl sokeria
  • 250 g sulaa margariinia
  • 2 tl soodaa
  • 1 kananmuna
  • 2 dl piimää tai 1 prk kermaviiliä
  •  ½–1 l haluamasi marjoja
1. Sekoita kaikki kuivat aineet ja margariini keskenään.
2. Ota murumaisesta taikinasta 2 dl sivuun ja lisää loppuun piimä tai kermaviili ja kananmuna.
3. Levitä taikina leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille.
4. Ripottele marjat ja sivuun otettu taikina taikinan päälle.
5. Paista 250°:ssa n. 15 min.

Sitten eiliseen asuun! Kävin tämän näköisenä poikaystäväni kanssa paikallisessa baarissa:
paita & huivi saatu, farkut paikall. muotiliike
 kengät paikall. kenkäliike

Viimeisenä esittelen vielä muutaman saadun synttärilahjan. Perjantai-iltana sain lahjan sekä vanhemmiltani että isäni siskolta ja hänen mieheltään.

Vanhemmiltani sain ihanan kukkakimpun, jossa on krysanteemeja, gerberoita, liljoja ja ruusuja. Se näyttää tältä:
Tädiltäni ja hänen mieheltään sain lahjaksi nämä:
Tuo almanakka on ihana myös siinä mielessä, että siinä on kuvia, jotka voi itse värittää. :D

Poikaystäväni antoi eilen lahjaksi tämän:

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)