perjantai 1. syyskuuta 2017

Elokuun luetut

Elokuussa lukemani kirjat tulevat eilisen parturikäynnin takia vasta nyt. Kävin heinäkuussa pitkästä aikaa kirjastossa! Kirjaston saaliista sain silloin jo luettua Juha Itkosen Palatkaa perhoset, mutta kaksi kirjoista jäi elokuulle. Ensin otin työn alle tämän kirjan:
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
15-vuotias Kambili ja hänen veljensä Jaja elävät yltäkylläistä, mutta onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isänsä varjossa. Alistava isä on nigerialaisen silmissä kunnioitettu vapaustaistelija, mutta kotona väkivallan pelko on koko ajan läsnä.

Kambilin elämä mullistuu, kun vapaamielinen täti Ifeoma kutsuu Kambilin ja Jajan luokseen Nsukkan yliopistokaupunkiin. Tädin puutarhassa kukkivat aistilliset, purppuranpunaiset hibiskukset. Yhtäkkiä maailma on täynnä ääntä, naurua ja tunteita, jollaisia Kambili ei ole koskaan uskaltanut kuvitellakaan.

Loistomenestyksen Puolikas keltaista aurinkoa -teoksellaan saavuttaneen Adichien esikoisteoskin oli rankasta aiheestaan huolimatta mainiota luettavaa. Tosin ihan niin vaikuttava kuin Puolikas keltaista aurinkoa tämä kirja ei mielestäni ollut. Väkivaltaisen isänsä kanssa elänyt Kambili saa onnellisen lopun – tavallaan myös Jaja. 4/5

Kolmas heinäkuussa lainaamani kirja oli tämä:
Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939–1945
Toisen maailmansodan alkaessa Astrid Lindgren oli 32-vuotias kahden lapsen äiti. Ymmärtääkseen mitä sodassa tapahtui, hän alkoi pitää päiväkirjaa.

Lindgren työskenteli sotavuosina Ruotsin tiedustelupalvelun kirjesensuurissa. Hän sai tietää maailmalla tapahtuvista asioista paljon enemmän kuin monet muut ruotsalaiset ja ymmärsi jo hyvissä ajoin, mikä odotti juutalaista siviiliväestöä Saksan hallitsemilla alueilla. Sotaa käyviä suomalaisia kohtaan Lindgren tunsi suurta myötätuntoa.
 
Sotauutisten rinnalla hän kirjoitti iloistaan ja suruistaan: perheensä arjesta, aviokriisistään, Peppi Pitkätossusta ja kirjailijanuransa ensiaskelista.

En suuremmin ole historia- tai sotaromaanien ystävä. Tämä yhden lempikirjailijani teos aiheestaan huolimatta oli kiehtonut minua jo kauan, joten kun löysin sen kirjastosta, päätin tarttua siihen.

Lindgren päiväkirjamerkinnöissään suri ensin Suomen ja myöhemmin Norjan ja Tanskan kohtaloa sodassa sekä haukkui mm. Hitlerin ja Stalinin. Päiväkirjamerkinnöissä kerrottiin myös lapsista ja aviomiehestä, joskus hyvinkin yksityiskohtaisesti. Suomennetussa versiossa oli myös paljon valokuvia, joista osa oli samoja kuin Lindgrenin elämäkerrassa. Rankasta aiheestaan huolimatta upea kirja! 5/5

Sotapäiväkirjojen jälkeen siirryin tähän teokseen:
Tove Jansson: Kesäkirja
Kirja kertoo kolmesta ihmisestä, jotka viettävät kesää Suomenlahden saarella: Sophia-lapsesta sekä hänen isästään ja isoäidistään. Ennen kaikkea se on kertomus hyvin vanhan naisen ja hyvin nuoren tytön välisestä ystävyydestä. He elävät intensiivisen lähellä toisiaan. Heitä ympäröi se haave kesästä, joka tunnetaan vain Pohjoismaissa, haave, jota on niin vaikea vangita, jotta se pysyy aina vahvana. Tove Jansson kirjoittaa yksinkertaista arkista kieltä ja saa sillä sanotuksi hämmästyttävän paljon ihmisistä, kesästä ja meren saaresta. Hän puhuu tunteilematta vanhuudesta ja lapsuudesta. Kesäkirja nojautuu vakavimmillaankin iloiseen ja lämpimään elämäntunteeseen.

Tove Jansson on Astrid Lindgrenin yksi niistä naispuolisista kirjailijoista, joista pidän. En ollut lukenut Janssonilta aiemmin kuin muumiaiheisia kirjoja, joten odotukset ensimmäisestä aikuistenkirjasta olivat melko korkealla.

Olihan Kesäkirjan tarina kaunis, mutta jotain jäi puuttumaan. Tai sitten en osannut nauttia niin paljon kuin ehkä olisi tarvinnut. Lisäksi pidin Sophiaa lähinnä ärsyttävänä, isä taas jäi mielestäni liian etäiseksi. Vaikka Kesäkirja ei kohonnut suosikikseni, varmasti tartun jatkossani johonkin muuhun Janssonin aikuistenkirjaan. 3/5

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia kirjoja, näistä olen lukenut ainoastaan tuon Purppuranpunaisen hibiskuksen, joka oli kyllä koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppuranpunainen hibiskus tosiaan on koskettava, muttei mielestäni ole ihan niin hyvä kuin Puolikas keltaista aurinkoa. Tietysti sekin on makuasia. :)

      Jos yhtään kiinnostaa, suosittelen lukemaan varsinkin tuon Astrid Lindgrenin Sotapäiväkirjat! :) Itse pidin siitä valtavasti, vaikka yleensä välttelen sota-aiheisia kirjoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)