lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuun luetut

Mitäköhän sitä tuli luettua tässä kuussa? Se selviää nyt! Ensimmäisenä tartuin pitkästä aikaa ruotsalaiseen dekkariin:
Carl-Johan Vallgren: Siat
Danny Katz ei usko pitkäaikaisen ystävänsä, huumediileri Ramónin, tehneen itsemurhaa. Hän päättää selvittää, mitä Ramónin ja tämän tyttöystävälle todella tapahtui. Danny joutuu vedetyksi pornoteollisuuden ja ihmiskaupan armottomaan maailmaan, jossa rahalla saa ihan mitä tahansa.

Dannyn toinen pitkäaikainen ystävä, Jorma Hedlund, taas aikoo lopettaa rikollisen uransa – mutta vasta viimeisen arvokuljetusryöstön jälkeen. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan.

Luin huhtikuussa Vallgerin esikoisteoksen Varjopoika. Arvostelussa kerroin toivovani Danny Katzin persoonan tulevan seuraavassa kirjassa paremmin esiin. Valitettavasti toive ei toteutunut; mielestäni hän jäi yhtä etäiseksi kuin Varjopojassakin. Sen sijaan esikoisteoksesta tuttujen Evan ja Jorman persoonat tulivat enemmän esiin tässä kirjassa.

Siat oli Varjopojan tapaan mukaansatempaava lukuelämys, jota parhaimmassa – tai pahimmassa :D – tapauksessa luki monta sivua yhten menoon; siitä on kiittäminen myös ihanan lyhyitä kappaleita. Kirjan pahis oli minulle yllätys. Valitettavasti minun piti vähentää pisteitä paitsi Dannyn persoonan jäämisestä pimentoon jo toistamiseen myös typerästä loppuratkaisusta. Toisaalta se tietää sitä, että kolmas kirja on varmasti tulossa! 3/5

Sikojen jälkeen luin teokseen, joka on ollut kauan lukulistallani. Kyse on tästä kirjasta:
Waris Dirie: Aavikon kukka
Waris Dirie syntyi somalialaiseen paimentolaisperheeseen, jossa noudatettiin perinteisiä tapoja naittamalla tyttöjä vanhoille miehille ja silpomalla pikkutyttöjen sukupuolielimet. Hän nousi kapinaan ja pakeni 13-vuotiaana välttääkseen avioliiton 60-vuotiaan kanssa.

Monien vastoinkäymisten jälkeen hän onnistui matkustamaan kotiapulaiseksi Lontooseen. Tytön opetellessa siellä lukemaan ja kirjoittamaan eräs valokuvaaja kiinnitti huomiota hänen kauneuteensa. Pian Dirie oli luonut mallinuran, joka vei hänet yli 10 vuodeksi New Yorkin muotipiirien tähdeksi ja lehtien kansikuviin. Myöhemmin hänestä tuli YK:n erityislähettiläs.

Aavikon kukka, josta on tehty myös samanniminen elokuva, on koskettava kuvaus paimentolaisheimon karusta elämästä, erilainen näkökulma mallin työhön ja ihmisoikeuksien puolesta puhuneen naisen omakohtainen puheenvuoro.

Arvostan Dirietä, koska hän on toiminut YK:n erityislähettiläänä ja vastustanut tyttöjen sukupuolielinten silpomista. Arvostan häntä myös siksi, että hänestä tuli vaatimattomasta taustastaan huolimatta yksi maailman kuuluisimmista ja suosituimmista huippumalleista.

Teoksessa oli sekä hyviä että huonoja hetkiä. Hyviä olivat mielestäni tarkka kuvaus Dirien elämästä itsensä kertomana ja – ikävä kyllä – kirjan lyhyys. Vaikka Aavikon kukka oli pääosin hyvää ja koskettavaakin luettavaa, jotkut kohdat tylsistyttivät. Kirja ei ole huono, mutta olen lukenut parempiakin afrikkalaisesta kulttuurista kertovia teoksia. On tämä tosin parempi kuin Aavikon kukka -elokuva, jonka myös olen nähnyt. 4/5

2 kommenttia:

  1. Aavikon kukak vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, tämä menee kyllä lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tarttumaan siihen. Tarina oli koskettava, mutta sai lopulta onnellisen lopun. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)