torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuussa lukemani kirjat

Taas on tullut aika kertoa, mitkä kirjat sain luettua tässä kuussa! Luin jopa neljä kirjaa. :O Aloitetaan kirjasta, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut:
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Nigeriassa eletään 1960-luvulla toiveikasta aikaa. Vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo palkkaa palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun. Odenigbon kuvankaunis rakastajatar Olanna totuttelee uuteen elämäänsä pölyisessä ja vaatimattomassa Nsukkan kaupungissa. Englantilainen idealisti Richard, joka vaaleasta ihonväristään huolimatta tuntee itsensä afrikkalaiseksi, on rakastunut Olannan arvoitukselliseen kaksoissiskoon.

Kun Biafran sota puhkeaa, Ugwu, Olanna ja Richard joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Sodan keskellä heidän ystävyytensä ja uskollisuutensa punnitaan kipeästi. Kuitenkin pakolaisleirien kurjuuden, nälän, raakuuksien ja kuoleman keskellä jokaisen haaveista suurin on rakkaus.

Minun on pitänyt lukea tämä kirja jo kauan, mutta jostain syystä olin tyystin unohtanut sen. Kun viime kuussa käydessäni kirjastossa löysin kirjan, tartuin siihen heti. Onneksi tartuin; tämä teos oli nimittäin mahtava!

Kirja oli todellinen lukuelämys hieman yli 600 sivullaan. Vaikka siinä oli hieman surullinen loppu, tavallaan loppu oli myös onnellinen. Kirja teki minuun niin suuren vaikutuksen, että aion lukea myös Adichien esikoisteoksen Purppuranpunainen hibiskus. 5/5

Vaikuttavan Puolikas keltaista aurinkoa -teoksen jälkeen luin pitkästä aikaa suomalaisen dekkarin:
Seppo Jokinen: Ajomies
Rikostoimittaja Rami Vanninen löydetään Pyynikiltä vanhan tehtaanpiipun juurelta kuolleena. Hänet on tapettu yhdellä niskaan suunnatulla laukauksella. Surmatapa saa komisario Koskisen ymmälleen, koska kylmäverinen teloitus Tampereella ei ole ollut arkipäiväinen asia vuosikymmeniin. Tutkimukset johtavat Koskisen Norjaan, Oslon Toftes gatelle asti.

Mikä rooli rikoksessa on Koskisen vanhalla tutulla, Vannisen ruumiin löytäneellä linja-autonkuljettaja Hannes Häyhäniemellä, jota epäiltiin taposta yhdeksän vuotta aiemmin? Miehen itsetuntoinen käytös vaivaa Koskista ja vie hänet Häyhäniemen menneisyyden jäljille.

Paineet poikkeuksellisen rikoksen selvittämiseksi ovat kovat. Niitä eivät helpota laitoksen johdon sekaantuminen tutkimuksiin. Vihoitteleva polvi laittaa Koskisen kestävyyden koetukselle. Vanhat synnit ja laiminlyönnit lankeavat yllättävästi maksuun.

Ajomies ei mielestäni ollut missään vaiheessa kovinkaan jännittävä. Silti kirjassa oli jotain sellaista, mikä piti otteessaan. Sen sivuja oli pakko ahmia päivittäin. 

Kirja oli perus-Koskista, mikä on tavallaan hyvä asia, tavallaan ei. Ajomies ei ole huono kirja, muttei se Koskisista lempikirjaksenikaan tullut. 3/5

Ajomiehen jälkeen tartuin toiseen suomalaiseen kirjaan, joka oli hyvin erilainen kuin Jokisen dekkari:
Ranya ElRamly: Auringon asema
Auringon asema kertoo egyptiläisen Ismaelin ja suomalaisen Anun rakkaustarinan. Se viettelee keskelle Egyptin tuoksuja, mehukkaina valuvia vesimeloneja ja valon mahtavaa voimaa, joka kuivaa parvekkeelle ripustetut lakanat ennen kuin kahvivesi on ehtinyt kiehua. Ja toisaalta Suomeen, jossa aurinko ei ehdi kuluttaa väriä kankaista, kun ne jo vaihdetaan, jossa oliivipurkkeihin on painettu hinta valmiiksi, jossa melonit ovat kalpeita kuin sairas tytär, jossa sähköt eivät koskaan katkea eivätkä tv-ohjelmat ole myöhässä.

On aikoja, jolloin Egyptin valo häikäisee, ja on aikoja, jolloin se nujertaa. Vanhempiensa tarina kertoo esikoistytär, joka on kasvanut kahden kulttuurin välissä.

Ranya ElRamlyn (nyk. Paasonen) toistaiseksi ainut kirja oli huikaiseva ja häikäisevä. Eri kulttuureja rakastavana en voinut olla pitämättä tästä. Lukiessani kirjaa minulle tuli mieleen, että jos pitäisi kuvailla ElRamlya kirjailijana, sanoisin häntä naispuoliseksi Juha Itkoseksi. Tässä kirjassa nimittäin oli hyvin samanlaista tunnelmaa kuin Itkosen parhaimmissa teoksissa. Molempia yhdistää myös pitkät lauseet. Kirjan ainut huono puoli on sen lyhyys: siinä oli vain 190 sivua.

Jos kulttuureista kertovat kirjat kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti tämän teoksen lukemista! 4/5

ElRamlyn jälkeen tartuin Torey Haydenin kirjaan:
Torey Hayden: Viattomat
Elokuvatähti on paennut julkisuutta vuoristolukaaliinsa montanalaisessa pikkukaupungissa. Yllättäen hän joutuu huolehtimaan yhdeksänvuotiaasta pojastaan.

Kaupungin toisella laidalla köyhä äiti on juuri haudannut pienen poikansa ja yrittää saada elämänsä raiteilleen. Hädän hetkellä poikaystävä keksii kohtalokkaan suunnitelman. Sieppaamalla kuuluisan näyttelijän lapsen nuoripari voisi kiristää sievoisen summan ja aloittaa uuden elämän.

Kirja eroaa muista Haydeniltä lukemistani kirjoista siinä, että sen päähenkilö ei kerro hänen opettamastaan lapsesta, vaan on luultavasti keksitty. Viattomissa on ajoittain jännittävä vire, mutta dekkariksi siitä ei mielestäni ole. Kirja oli hyvää luettavaa ja piti otteessaan alusta loppuun asti; silti ei kivunnut ihan Hayden-lempikirjakseni asti. Suosittelen siitä huolimatta kaikkia Haydenin faneja lukemaan tämän, ellei ole niin jo tehnyt. 3½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)