tiistai 31. toukokuuta 2016

Toukokuussa lukemani kirjat

Tässä kuussa luin kaksi kotimaista kirjaa, joista toisen aloitin jo huhtikuun loppupuolella. Ensin luin tämän kirjan:
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Sinuhe on löytölapsi, joka kasvaa köyhiä hoitavan lääkärin poikana Thebassa, valmistuu itsekin lääkäriksi, toimii faraon aivokirurgina, elää monet myrskyiset vaiheet, rakastuu ja pettyy.

Olen saanut Sinuhe egyptiläisen vanhemmiltani joululahjaksi jo vuonna 2005, mutta jostain syystä sain aikaiseksi tarttua siihen vasta nyt. Pidin kirjasta todella paljon, joten en lainkaan ihmettele, että kirja on käännetty jopa 40 kielelle ja noussut loistoteokseksi ulkomaillakin. Niin, ja onhan siitä tehty Yhdysvalloissa elokuvakin!

Sinuhe egyptiläinen sijoittuu 1300-luvulla eKr. ja perustuu mitä luultavimmin tositapahtumiin; suurin osa hahmoistakin on oikeasti ollut olemassa. Tietysti Waltari on ottanut hieman vapauksia kirjaa tehdessään, mutta niin mielestäni saa tehdäkin. :)

Vaikka Sinuhe egyptiläisessä on melkein 800 sivua, ne menivät kuin huomaamatta. Waltarin kerronta on loistavaa, ja huumorin ansiosta kirja ei tuntunut liian pitkäveteiseltä. Lempihahmoni oli Sinuhen uskollinen palvelija Kaptah.

Jos olet sellainen kuin minä olin ennen tätä lukuelämystä, tartu heti tähän kirjaan ja lue se! Tietysti tarinan jo lukeneetkin voivat lukea kirjan uudelleen. :) Niin minäkin luultavasti teen vielä jossain vaiheessa. 4/5

Sinuhen jälkeen tartuin pitkästä aikaa Juha Itkosen kirjaan:
Juha Itkonen: Ajo
Perheenäiti jättää kaiken ja pakenee. Hän kiitää pitkin Saksan moottoritietä 7-vuotias poika takapenkillä. Takaisin ei voi kääntyä.

Nuorukaiselle on unelma ja kitara, tulevaisuus, ystävyys ja elämä, joka soi. Yhdessä silmänräpäyksessä kaikki muuttuu.

N. 50-vuotias kotirouva menee autokouluun ja istuu ratin taakse ensimmäistä kertaa elämässään. Kädet täristen hän yrittää, koska vaihtoehtoa ei ole.

Ajo-romaanissa kertojia on kolme ja aikakausia kaksi: 1960-luku ja 2000-luku. Kirjan nimi tulee siitä, että kaikkia kertojia yhdistää jotenkin ajaminen ja auto. Romaani on saanut inspiraationsa Itkosen isoäidin kuolemasta.

Kirja oli mielestäni tyypillistä Itkosta: vähän haikeutta ja koskettavuutta yhdistettynä taitavaan tarinankerrontaan. Vaikka pidin teoksesta, jotenkin kylmä vaikutelma minulle siitä jäi. Kirja ei silti missään nimessä ole huono. Se kannattaa lukea, jos tämäntyylinen kirjallisuus kiinnostaa. 3½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että asiattomia kommentteja ei julkaista.