sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuussa lukemani kirjat

On aika kertoa, millä kirjoilla tämä vuosi tuli aloitettua. Luin tässä kuussa jopa neljä kirjaa, joista kolme oli dekkareita ja yksi tietokirja. Kyllä, luitte oikein – tietokirjan!

Aloitetaan dekkareista. Ensimmäisenä luin pitkästä aikaa Jussi Vares -dekkarin:
Reijo Mäki: Vares – Hard Luck Cafe
Salamurhaajan luoti tappaa EU:n kansleripresidentti Giovanni V.I. Tornatoren Sergelin torilla. Silloin maanosan historia muuttuu.

Läntistä maailmaa kuohuttaa Al-Mahdin hallitsema sieppausdraama Välimeren lomakohteessa. Kaapattua nuorta perijärtä ja hänen ystäväänsä lähtee jäljittämään huippuammattilaisten ryhmä. Pian kolkossa ja pimeässä tyrmässä on monia kahlittuja, ja vapauttajien operaatio alkaa.

Jussi Vares elää vanhuudenpäiviään Turussa, joka on rapistunut pakolaisten kansaittamaksi turvattomaksi kaupungiksi. Hänellä on kurja työpaikka drive-in-bordellin yöportsarina. Sekin vaarantuu, kun vakavasti sairas ystävä pyytää palvelusta, josta ei voi kieltäytyä.

Valitettavasti en voi sanoa tästä kirjasta kovinkaan mairittelevaa arviota. Tämä on yksi huonoimmista tähän mennessä lukemistani Vares-kirjoista. Minua ei häiritse niinkään se, että kirjassa eletään aikaa, jolloin Vares on ikääntynyt ja jättänyt yksityisetsivän ammatin taakseen. Minua häiritsee se, että kirja oli ensin todella vaikeaselkoinen ja se, että kirjassa alkaa tapahtua vasta ihan loppumetreillä. Tajusin kirjan kuviot vasta puolenvälin tienoilla. Kirjassa Mäki on myös viljellyt liiallista anglismia, jota en ole koskaan liiemmin arvostanut.

Olin ennen lukemista kuullut huonoja arvosteluja tähän kirjaan liittyen. Minun on valitettavasti pakko yhtyä niihin. Koska olen joskus aikoinaan päättänyt lukea kaikki Vares-kirjat, pakko oli lukea tämäkin. En suosittele kuitenkaan tarttumaan tähän kirjaan, ellei ole niin vielä tehnyt. 2/5

Hard Luck Cafesta toivuttuani tartuin toiseen Vares-dekkariin:
Reijo Mäki: Vares – Uhkapelimerkki
Vares rakastuu mystiseen Sola Sulaveteen, jonka pian menettää kaamealla tavalla. Muutaman viikon seurustelun jälkeen Sulavesi löydetään kuolleena ruissalolaisesta lintutornista. Murhan tutkimukset polkevat paikallaan, kunnes Vares erehtyy ottamaan selvitettäväkseen tutun toimittajaretkun saamien sekavien ilmiantokirjeiden taustoja.

Ennen kuin kirjeiden salaisuus selviää, tapahtuu kaikenlaista. Palkkamurhaaja Stahanov ottaa vastaan oudon toimeksiannon Turun seudulta. Sulaveden veli yllättää vaimonsa intiimissä tilanteessa väärän miehen kanssa ja lähtee epätoivoiselle kävelyretkelle kissa mukanaan. Jäljet johtavat oudon tuttuihin henkilöihin, eikä uusilta henkirikoksiltakaan vältytä. Lopulta langat kietoutuvat yhteen, ja silmukka kiristyy kaikkien aikojen puhalluksen ympärillä.

No, tämä oli edeltäänsä paljon parempi! Koska olin katsonut kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ennen kirjaan tarttumista, lukuelämystä ehkä vähän häiritsi jatkuva vertaaminen elokuvaan. Siitä saan tietysti syyttää vain itseäni. :)

Kirjassa on todella hyvä juoni, joka pitää otteessaan alusta loppuun asti. Kirjan ja elokuvan välillä on tietysti eroja, joskus suuriakin. Se ei kuitenkaan vähentänyt loistavan kirjan viehätysvoimaa. Uhkapelimerkki on yksi parhaimmista lukemistani Vares-dekkareista! 5/5

Kun Vares-dekkarit oli luettu, siirryin ruotsalaisdekkariin:
Maria Lang: Meitä oli kolmetoista
Frederika Lagervall suunnittelee luokkakokouksesta hilpeää kevätjuhlaa, jossa vaihdetaan kuulumisia ja muistellaan menneitä. Jokin menee kuitenkin pieleen alusta asti. Ahlströmin koulun oppilaiden jälleennäkeminen päättyy karmeasti.

Tukholman rikospoliisin päällikkö Christer Wijk joutuu kaivautumaan kauas menneisyyteen etsiessään ratkaisua arvoitukseen. Koulun sokkeloiset käytävät kätkevät synkkiä salaisuuksia.

Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi lukea tätä muutama vuosi sitten joululahjaksi saamaani kirjaa ennen tätä kuuta. Kun kuitenkin tartuin siihen, luin siltä istumalta 80 sivua! Tarina tempaisi minut mukaansa heti. Pidin kirjasta todella paljon, vaikkakin menin joskus sekaisin henkilöistä – niitä kun tässä teoksessa riitti. Onneksi alkusivulla oli kerrottu, kuka kukin on.

Maria Langin kirjat olivat minulle ennen tätä lukuelämystä tuntemattomia. Harkitsen nyt kuitenkin lukevani kaikki muutkin Christer Wijk -teokset. 4/5

Langin kirjan jälkeen olin saanut hetkeksi tarpeekseni dekkareista. Niinpä päätin siirtyä tietokirjallisuuden pariin. Tämän kirjan sain joululahjaksi poikaystävältäni vuosi sitten:
Steven Daly: Johnny Depp
Johnny Deppin 50-vuotispäivän kunniaksi ilmestynyt teos tekee syvääluotaavan katsauksen kaikkiin miehen vuoteen 2013 mennessä tähdittämiin elokuviin Painajainen Elm Streetillä -elokuvasta The Lone Rangeriin. Toimittaja Steven Daly tekee haastattelujen ja oman elokuvatuntemuksensa pohjalta analyyttisen tilinteon Deppin poikkeuksellisen värikkäästä urasta.

Luulin oikeasti tietäväni Deppin elokuvista ja yksityiselämästä paljon ennen tämän kirjan lukemista. Sitten totesin, että olin hyvin väärässä. Opin kirjan myötä paljon uutta varsinkin miehen elokuvista ja tarinoista niiden takaa.

Kirjassa oli yli 200 valokuvaa elokuvista ja kulissien takaa, mikä oli todella iloinen yllätys! :) Koska kirja tosiaan julkaistiin jo vuonna 2013, sen jälkeen tehtyjä elokuvia ei tässä ole. Se ei kuitenkaan haittaa, koska tämä oli todella yksityiskohtainen pläjäys miehen siihen mennessä tähdittämistä elokuvista. Kaikkien Depp-fanien on pakko lukea tämä kirja vaikka useamminkin! :) 5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että asiattomia kommentteja ei julkaista.