lauantai 31. lokakuuta 2015

Lokakuussa lukemani kirjat

On taas aika kertoa, mitkä kirjat luin tässä kuussa. Niitä kertyi tässä kuussa kaksi.

Viime kuun tapaan luin yhden komisario Koskinen -kirjan:
Seppo Jokinen: Kuka sellaista tekisi
Ketäpä sellainen kiinnostaisi, että vilkkaan pyörätien kupeessa makaa joku rappioalkoholisti – vaikka tämä makaisi siinä tuntikausia. Vasta sitten kutsutaan poliisi, ja vasta sitten selviää, että mies on kuollut.

Poliisit ovat nähneet aivan liian monta vastaavaa tapausta, eikä sekään heitä kummastuta, että mies saa pian kohtalotoverin. Ovatko uhrit vain uusia satunnaislukuja viinakuolemien tilastoihin? Komisario Koskinen on pian hyytävän varma asiastaan: joku on ryhtynyt ottamaan Hervannan rappioalkoholisteja hengiltä. Ja rikostutkijat voivat vain kysellä itseltään, kuka sellaista tekisi.

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin viime kuussa lukemastani Sana sanaa vastaan -kirjasta. Jotenkin tässä oli enemmän menoa ja meininkiä, vaikka kirjan juoni ehkä ensin muuta kertookin. Henkilöhahmot ja tarina olivat mielenkiintoisia. Taas kerran sain huomata, että murhaajasta erehdyin pahemman kerran. Tai itse asiassa tämän kirjan kohdalla en edes oikeastaan tiennyt, ketä epäillä. 4/5

Toinen kirja, jonka luin tässä kuussa, oli lempikirjailijani Camilla Läckbergin kirja:
Camilla Läckberg: Majakanvartija
On valoisa alkukesän ilta. Nainen hyppää autoonsa ja puristaa rattia verisin käsin. Pikkuinen poika takapenkillä hän pakenee ainoaan turvalliseen paikkaan, jonka tietää: Gråskarin saarelle Fjällbackan liepeillä.

Patrik Hedström on juuri palannut pitkältä sairauslomalta poliisin työhönsä ja ehtii hädin tuskin astua toimiston ovesta, kun hänet heitetään uuden tutkinnan kimppuun. Mats Sverin, lapsuutensa Fjällbackaan vuosien jälkeen palannut talousjohtaja, on löydetty murhattuna asunnostaan. Vaikuttaa siltä, että Sverin vieraili Gråskärillä ennen kuin kuoli. Kansan suussa saarta kutsutaan Gastholmeniksi, aavesaareksi, ja sitä ovat aina ympäröineet pahaenteiset huhut. Sanotaan, etteivät kuolleet koskaan jätä saarta ja että heillä on eläville jotain kerrottavaa.

Tämä kirja oli todella mielenkiintoinen! Pidin siitä niin paljon, etten meinannut malttaa laskea sitä käsistäni lainkaan. Ainut asia, joka minua ensin häiritsi, oli se, että kirjassa kerrottiin Gråskarin asukkaista 1800-luvulla ja nykyhetkessä. Yhteys selvisi kuitenkin kirjan viimeisillä sivuilla. Kirjan loppuvaiheilla selviää myös murhaaja, ja voin sanoa, että motiivi saa yhtäkkiä juonen täysin päälaelleen. Mielestäni kirja on yksi Läckbergin parhaista! 5/5

(Tämä on ajastettu.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että asiattomia kommentteja ei julkaista.